Obama virallisesti Yhdysvaltain demokraattien ehdokas
02.01 (päivitetty 06.16) | Ulkomaat
02.01 (päivitetty 06.16) | Ulkomaat
Lisää uutisia: kotimaa, ulkomaat, talous, urheilu, viihde, musiikki, elokuvat
28.8.2008, 09.36 Kaista
Lordin neljäs studioalbumi, Deadache, ilmestyy Suomessa 29. päivä lokakuuta. Levy-yhtiönsä mukaan Lordi on uudistanut linjaansa ”rouheammaksi”. Kauhuteema on myös entistä vahvemmin esillä, ja sen huomaa myös hirviöiden uudistuneesta ulkoasusta.
28.8.2008, 08.50 Ellit
Elleille on tarjolla tuplapiristys orastavaan syksyyn! Nyt on MSCHICissä käynnissä sekä Season Sale että pelkästään Elleille tarkoitettu Ellit-etu. Hanki itsellesi syksyn trendimeikit edullisesti!
28.8.2008, 06.01 Matkalaukku
Pöydälle on tuotu kulhollinen vihreitä oliiveja. Keihästän yhden puutikkuun. Oliivin pinnassa on syviä halkeamia, ja kun sitä puraisee sen pehmeä pinta antaa periksi ja kostuttaa suun suloisella mehulla. En ole eläissäni maistanut niin hyvää oliivia. Haluan muistaa maun ikuisesti, tai ainakin niin kauan, että pääsen kuvailemaan sitä.
Kaistan haastattelussa suklaasilmäinen Fran Perea27.8.2008, 23.03 Kaista
29-vuotiaan Fran Perean musiikkiuralla tapahtuu tällä viikolla tärkeä käänne. Espanjalaistähti nimittäin esiintyy ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella. Suomalaiset saavat nauttia miehen musiikista Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampereen Pakkahuoneella.
Sateeseen kadonnut katto ja hyperinflaatio – vapaaehtoistyössä Afrikassa11.8.2008, 09.40 Ellit
Anna, 25, työskenteli kuusi kuukautta vapaaehtoisena katulasten parissa Mosambikissa. Hanna, 24, lähti viime keväänä Zimbabween tekemään opinnäytetyötään AIDS-orpoja auttavassa järjestössä. Millaisia asioita nuoret naiset työssään kohtasivat?
System Of a Downin Screamers julkaistaan Suomessa 1.10.200828.8.2008, 08.51 Kaista
System Of a Downin Screamers-DVD julkaistaan vihdoinkin myös Suomessa. Palkitun dokumentti-ohjaajan ja journalistin Carla Garapedianin Screamers on poliittinen kannanotto yhdistettynä System Of A Downin musiikkiin.
Syysillan rapujuhlat28.8.2008, 07.00 Ellit
Iltojen hämärtyessä on aika järjestää iloiset rapujuhlat. Kynttilälyhdyillä ja puutarhasta poimituilla oksilla ja kukilla saa tunnelmaan sopivan kattauksen. Ravut nautitaan joko alku- tai pääruokana perinteisesti leivän ja tillin kera… ja tietenkin laulun saattelemana. Järjestäjän muistilistalle: vino pino lautasliinoja! Kokoa itsellesi Ideakeittiön rapujuhla ruokaohjeista juhlisi sopiva menunkokonaisuus.
Sigur Rós hurmasi Helsingin Kulttuuritalolla28.8.2008, 08.50 Kaista
Islantilainen hörhörockyhtye Sigur Rós veti sunnuntaina 24. elokuuta täyden Kulttuuritalollisen katsojia todistamaan omaperäisen bändin nykykuntoa, joka olikin varsin kohdallaan: bändi todisti oivalla esiintymisellään olevansa Pohjolan tämän hetken kuumin nimi.
Räikkönen ei ole huolissaan28.8.2008, 08.50 Urheilu
Kimi Räikkösellä on vahva usko itseensä ja osaamiseensa. Niin myös Plazan kävijöillä ihan riippumatta siitä, mitä maailman lehdistö sanoo. Esimerkiksi nimimerkki suomipoika. kutsuu epäilijöitä takinkääntäjiksi. Lue ja kerro, mitä mieltä sinä olet!
Kotiäiti: Superäiti vai ei?28.8.2008, 08.50 Ellit
Superäiti ei koskaan valita. Superäiti on alati pirteä ja hyväntuulinen. Hän on kärsivällinen ja luova kasvattaja, eivätkä hänen lapsensa koskaan uhmaa vanhempiaan. Superäiti pitää kotinsa tip top-kunnossa, parketit kiiltävät ja tasot ovat tahrattomat.
Tiesitkö tämän Suomeen saapuvasta Snoop Doggista?28.8.2008, 08.51 Kaista
Jenkki-räpin ehdottomiin ykkösnimiin lukeutuva Snoop Dogg esiintyy Suomessa torstaina. Miehen laiskanraukea katse on monille tuttu musalehtien ohella mm. Starsky & Hutch -elokuvasta sekä Doggystyle-pornoleffassta. Mutta miten hyvin Snoop Doggin oikeastaan tunnetkaan?
Nieminen jatkoon US Openissa, taittuuko alamäki?28.8.2008, 08.51 Urheilu
Jarkko Niemisen tenniskausi on sisältänyt pääasiassa pettymyksiä, ja maailmanlistalla hänen sijoituksensa on kääntynyt laskuun. Tuoreimmalla listalla hän on pudonnut edellisviikosta viisi sijaa. US Openin ensimmäisen kierroksen vastustajansa Jarkko kuitenkin voitti. Nouseeko Jarkko enää ATP-listalla? Vastaa!
Kroatia - Koskemattomat rannat kutsuvat28.8.2008, 08.51 Matkalaukku
Kroatia on noussut yhdeksi Välimeren suosikkikohteista. Läntistä Eurooppaa alhaisemmat hinnat, erinomaiset palvelut, ystävälliset ihmiset ja kesäisin jatkuvasti porottava aurinko vetävät puoleensa niin kuuluisuuksia kuin tavallisia lomalaisiakin.
Dr. Dren poika kuoli28.8.2008, 08.51 Kaista
Legendaarisen Dr. Dren 20-vuotias poika, Andre Young Jr., on löydetty kotoaan kuolleena. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä, vaan se selvinnee ruumiinavauksessa.
Työstä ja elämästäkin: Paljon pelissä tällä viikolla28.8.2008, 08.52 Ajassa
Hallitus käsittelee tällä viikolla budjettiriihessään jälleen merkittäviä meidän kansalaisten hyvinvointiin ja talouteen vaikuttavia asioita. Tärkeimpiä asioita tuntuvat nyt olevan verot. Kuinka tuloveroa alennetaan ja keneltä?
Tyyliä ranteeseen – Syksyn 2008 kellomuotia28.8.2008, 08.52 Ellit
Syksyn 2008 kelloissa korumaisuus on erityisen selkeänä trendinä. Katso kellovinkit sporttiselle, leikkimieliselle, punk-henkiselle, nostalgiselle, säihkyvälle ja juhlavalle – sekä osallistu Regal-kellon arvontaan!
Karo Hämäläinen: Huonoja sijoituksia?28.8.2008, 08.52 Ajassa
Eihän se mukavalta tuntuisi, jos lompakosta lähtisi kahdeksankymppiä joka sekunti. Minuutissa köyhtyisi 4800 euroa, tunnissa hulahtaisi 288 000 euron asunto ja vuorokaudessa jo 6,9 miljoonaa. Puolessa vuodessa tuollaisesta reiästä valahtaisi kadulle pyöreästi 1,25 miljardia euroa.
Kaksikielisyys on valtava haaste, mutta mainio mahdollisuus28.8.2008, 08.52 Ellit
Kun kaksikielinen perhe päättää ottaa useamman kuin yhden kielen haltuunsa, tälle tielle on hyvä lähteä heti lapsen synnyttyä. On opiskeltava kaksikielisyyden peilisäännöt, jotta päästään alkuun tällä pitkällä taipaleella. Kaksikielisyys on valtava haaste, mutta se on myös lapselle melkoinen voimavara, joten perheen kannattaa ottaa haaste rohkeasti vastaan!
Hanna Sarén tuo designia Seppälään28.8.2008, 08.52 Ellit
Oman elämän supermalleilla on nyt pää pyörällä silkasta odotuksesta, sillä Hanna Sarénin Seppälälle suunnittelema mallisto saapuu myymälöihin lauantaina 6. syyskuuta. On sitä odotettukin. Suomen tunnetuimpiin uuden polven suunnittelijoihin kuuluva Sarén sekoittaa mielikuvitusta ja hienostuneisuutta nykyaikaiseen eleganssiin.
Viikon vieras: Mikko ”Peltsi” Peltola28.8.2008, 08.53 Urheilu
Plazan viikon vieras Mikko Peltola on tullut tutuksi kansan rakastamana radioäänenä sekä televisiojuontajana. Plazan haastattelussa hän paljastaa omat liikkumistottumuksensa.